
Yhdessä työelämään – mentorointi antaa suunnan ja uskoa tulevaan
Kansainvälisille opiskelijoille suunnattu mentorointiohjelma tarjoaa konkreettista tukea työllistymiseen Itä-Suomessa ja auttaa yrityksiä avaamaan oviaan kansainväliselle osaamiselle. Mondi Kuopio ja Normet ovat hienoja esimerkkejä ohjelmaan osallistuvista yrityksistä.
Kun konetekniikkaa opiskeleva Rajshree Dey saapui Intiasta Kuopioon, suomalainen työelämä tuntui vielä kaukaiselta. Työhaastattelukäytännöt, työnhaku ja suomalaiset tavat olivat kaikkea muuta kuin tuttuja.
– Halusin ymmärtää, mitä työnantajat hakevat ja miten suomalainen työkulttuuri toimii. Mentorillani oli keskeinen rooli työnhakustrategiani hiomisessa. Hän antoi henkilökohtaista palautetta CV:stäni, mikä auttoi minua korostamaan vahvuuksiani ja räätälöimään tekstiä tavoittelemieni roolien mukaisesti, Rajshree selittää.
– Lisäksi hänen neuvonsa työnhaussa – verkostoitumisvinkeistä verkkonäkyvyyteni parantamiseen – olivat todella arvokkaita ja antoivat minulle selkeämmän suunnan eteenpäin.
Hänen mentorinaan toimii Eeva Tuomi, joka työskentelee Mondi Kuopion henkilöstöpalveluissa. Tehdas valmistaa aallotuskartonkia pakkausteollisuuden tarpeisiin, pääasiassa hedelmä- ja vihanneslaatikoihin. Osallistuminen mentorointiohjelmaan oli osa suurempaa tavoitetta.
– Haluamme tulevaisuudessa lisätä kansainvälisten työntekijöiden määrää. Ohjelma oli erinomainen tapa lähteä edistämään asiaa.

Ensimmäinen askel kohti kansainvälistymistä
Mentorointiprosessi on sisältänyt uravinkkien lisäksi tehtaan esittelykierroksen ja tapaamisia, joissa on käsitelty suomalaista työkulttuuria ja työnantajien odotuksia. Samalla Mondilla on alettu konkreettisesti edistää kansainvälisten harjoittelijoiden rekrytointia.
– Ohjelma rohkaisi meitä avaamaan ensimmäisen HR-harjoittelupaikan kansainväliselle opiskelijalle. Käytimme Talent Pool -tietokantaa ja löysimme hyvän ehdokkaan, jonka kanssa olemme viimeistelemässä työsopimusta, Eeva avaa.
Mentorointiohjelma ei siis hyödytä vain opiskelijoita – myös yritys saa uusia näkökulmia ja tukea omien kansainvälistymistavoitteidensa toteuttamiseen. Rekrytoimalla kansainvälisiä osaajia Mondi rakentaa ”osaajapoolia” tehtäviin, joissa korkea-asteen koulutus ja kielitaito ovat tärkeässä roolissa.
– Olen itse saanut tästä paljon inspiraatiota. Toivon, että muutkin työelämäammattilaiset tarttuvat rohkeasti mahdollisuuteen. Se vaatii aikaa ja paneutumista, mutta antaa myös paljon takaisin, hän lisää.
Vaikka kielimuuri ja kilpailtu työmarkkina voivat tuntua haastavilta, Rajshree on saanut mentoriltaan vahvistusta siihen, että askel kerrallaan on mahdollista rakentaa oma paikka suomalaisessa työelämässä.
– Suosittelen ohjelmaa kaikille kansainvälisille opiskelijoille. Verkostot, kielitaito ja oikeat vinkit voivat vaikuttaa merkittävästi työllistymismahdollisuuksiin.

Mentorointi synnyttää oivalluksia – myös Normetilla
Mentorointiohjelma on herättänyt kiinnostusta myös Normetilla, joka tarjoaa turvallisia, kestäviä ja tehokkaita ratkaisuja maanalaisen kaivos-, tunnelointi- ja siviiliteollisuuden ydinprosesseihin. Yrityksestä on lähtenyt useampi asiantuntija mukaan tukemaan kansainvälisiä opiskelijoita ja samalla kehittämään omaa osaamistaan.
– Halusin tarjota ensikäden kokemustani onnistuneesta kotoutumisestani ja suomalaisesta työelämästä, kertoo Anm Rezzakuzzaman, joka työskentelee myynti-insinöörinä Normetilla ja toimi mentorina ohjelmassa.
– Mentorointiprosessi antoi itsellenikin uusia näkökulmia. Ymmärrykseni kansainvälisten opiskelijoiden kohtaamista haasteista syveni, ja samalla sain vahvistusta heidän sitoutumisestaan ja osaamisestaan.
Normetin HR-asiantuntija Heli Pironetti näkee ohjelmassa mahdollisuuden vahvistaa yhteyttä tulevaisuuden osaajiin.
– Keskustelut kansainvälisten opiskelijoiden kanssa auttavat pysymään ajan hermolla. Mentoroinnin kautta voi löytää myös uusia tekijöitä organisaatioon, esimerkiksi lopputyön tekijöiksi.
– Suomi panostaa merkittävästi kansainvälisiin opiskelijoihin, joten on tärkeää, että luomme väyliä myös heidän työllistymiseensä.
Myös IT-yksikön johtaja Suvi Eväkoski innostui mukaan, kun kuuli Normetin osallistuvan ohjelmaan.
– Oli kiinnostavaa osallistua kansainväliseen mentorointiin, kun aiemmin kokemukseni oli lähinnä kotimaisten mentoroitavien kanssa. Yhteisessä sessiossa käytiin läpi kulttuurieroja ja työelämän odotuksia, mikä avasi silmiä myös omalta osaltani.
Kaikki kolme Normetin asiantuntijaa kannustavat muita työelämäammattilaisia osallistumaan rohkeasti.
– Tämä ei ole pelkkää neuvomista, tärkeintä on kuunnella, ymmärtää ja tukea yksilöllisiä tavoitteita. Siinä oppii itsekin paljon, Anm kiteyttää.
Yhteistyö vie pidemmälle
Mentorointiohjelma tarjoaa konkreettisen väylän lisätä ymmärrystä, rakentaa siltoja ja luoda uusia mahdollisuuksia niin opiskelijoille kuin työelämätoimijoille. Sekä Mondin että Normetin ammattilaiset painottavat, että jokainen mentorointisuhde on arvokas oppimiskokemus, joka voi johtaa uusiin ideoihin, kontakteihin ja tulevaisuuden tekijöihin.
Jos harkitset mentoriksi ryhtymistä, nyt on hyvä hetki tarttua tilaisuuteen – ota meihin yhteyttä:
Minna Tarvainen, minna.tarvainen@savonia.fi, 044 785 6981 Marko Pietilä, marko.pietila@uef.fi, 040 355 3039 Sanna Jeskanen, sanna.jeskanen@karelia.fi, 050 462 2478
Talent Hub Eastern Finland on Itä-Suomen yliopiston, Karelian, Savonian, Riverian, Sakkyn ja YSAOn yhteistyöverkosto. Tavoitteemme on, että alueellemme saapuneet kansainväliset opiskelijat löytävät paikkansa, työllistyvät ja kotoutuvat Itä-Suomeen. Hanke on Euroopan unionin osarahoittama. Lue lisää sivuiltamme: https://talenthubeasternfinland.savonia.fi/.
